Erilaistuvat alueet edellyttävät erilaisia ratkaisuja koulutuksen järjestämiseen

Miten järjestetään tasavertainen opetus vähenevälle lapsimäärälle? Kuinka tarjotaan joustavia opintoja työelämän tarpeisiin? Koulutuksen järjestämiselle alueiden ja niiden tarpeiden erilaistuminen on haaste, johon yhdellä mallilla ei enää kyetä vastaamaan.

Epidemia yllätti uusilla tasavertaisuuden huolilla, mutta samalla se myös todisti sitä, miten nopeasti opetus saadaan polkaistua pyörimään etäratkaisuin. Sitran Osaamisen aika -webinaareissa on käyty hyvää keskustelua tärkeistä tulevaisuuden kysymyksistä. Mitä saataisikaan aikaan suunnittelemalla? Lukiolaistenliiton alustaja heitti hienon kysymykseen ilmaan. 

Paluuta eiliseen ei ole 

Ei voi olla ajattelematta etäopetuksen etuja tällaisen maantieteen maassa. Ei myöskään miettimättä sitä, mikä vaikutus paikkariippumattoman työn kasvulla mahtaa olla työelämää tukeviin opintoihin. Korona kurittaa monia kukkaroita entisestään, joten sikälikin hyvät vaihtoehdot tulevat tarpeeseen. 

Tarvitaan myös parempaa (tai ylipäätään) yhteistyötä niin kuntien kesken, lukio- ja perusopetuksen kesken, kuin toisen asteen opetuksen ja perusopetuksen kesken. Tästä oli yhteinen ymmärrys. Hyvä niin, sillä kauan on tästäkin puhuttu. Nyt tosin myös sillä äänenpainolla, että koko järjestämisvastuuta katsottaisiin kuntaa laajemmin. Kun kouluverkosta on jäljellä solmu, niin mitä seuraavaksi? Tätä olen kysynyt ennenkin. 

Mahdollisuus valita, pakko valita, voiko valita? 

Kysymykset voi hyvin esittää kouluverkkosuunnittelunkin osalta, mutta nyt puhutaan oppilaiden ja opiskelijoiden kouluvaihtoehdoista ja koulumatkoista. Jotainhan on pielessä, kun uutisissa alkaa näkyä Ilomantsin todellisuuden ja Sodankylän suunnitelmien tapaisia parinsadan kilometrin koulumatkoja – peruskoululaisille. Puhumattakaan siitä, että sen takia perheiden pitää muuttaa kokonaan tai kahteen osoitteeseen. On toki ennenkin asuttu viikot asuntoloissa ja sukulaisilla, mutta onko se tavoiteltavaa? 

Jotainhan on pielessä, kun uutisissa alkaa näkyä Ilomantsin todellisuuden ja Sodankylän suunnitelmien tapaisia parinsadan kilometrin koulumatkoja – peruskoululaisille.

Koulujen takia muutetaan kaupungeissakin, mutta monesti kyse on mahdollisuudesta muuttaa lähemmäksi haluttua vaihtoehtoa. Ei valinnasta pakon edessä. Kaikille ei ole edes mahdollista muuttaa, asuivatpa missä tahansa. 

Lapset ja nuoret ovat valmiita pitkiinkin koulumatkoihin, koska haluavat nähdä kavereitaan. Väitän silti, että kyyteihin kuluvalle ajalle keksisi helposti muutakin käyttöä – aivan kuten aikuiset työmatkojen suhteen.

Ei joko-tai, vaan sekä-että 

Koronan takia hypättiin suoraan toiseen päätyyn. Jo vuosia on kuitenkin käyty keskustelua etäopetuksen, yhteistyön ja muiden järjestämisvaihtoehtojen ympärillä. Näiden puolesta puhuu Kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelmakin (2019; Sivistyksen suunta 2030).

Edelleenkään ei ole tarpeen valita lähi- ja perusopetuksen välillä, vaan nimenomaan suunnitella, miten opetusta voisi järjestää joustavasti silloin, kun sille on selkeä peruste – kuntien ja alueiden erilaistuminen on yksi sellainen. 

Ollaan väistämättömien, muttei yksinkertaisten asioiden äärellä. Siksi toiveena on, että hyvään vauhtiin saatu rakentava keskustelu jatkuu. Ja jatkuuhan se, kun jatketaan!

Kirjoittaja
  • Sami
    Tantarimäki, Sami

    Suunnittelija, Turun yliopiston Brahea-keskus

    Kirjoittaja on suunnittelija, FT, Turun yliopiston Brahea-keskuksessa. Hän osallistuu MANEn Osaaminen ja työllisyys -verkoston toimintaan ja toimii Suomen Kylät ry:n ja Varsinais-Suomen kylät ry:n hallituksissa.