Syyllistääkö media turhaan maaseutua?
Turkistarhaus on vastuutonta, turvetuotanto pilaa lähivedet ja turpeen poltto ilmaston, peltoviljelyn ravinnepäästöjä ei ole onnistuttu vähentämään, liian rajut metsänhakkuut vaarantavat elonkirjon ja hiilensidonnan, petovihaa lietsotaan eikä salametsästystä ole saatu kuriin.
Havahduin taannoin siihen, että maaseutuun liittyvästä julkisesta ympäristökeskustelusta mieleeni tuli kovin kriittisiä otsikoita. Enkä näyttänyt olevan havaintoineni yksin, sillä törmäilin aika usein kommentteihin, joissa median sanottiin syyllistävän maaseudun ihmisiä huonosta ympäristönhoidosta.
Mutta miten maaseudusta mediassa oikeasti puhutaan? Vastaavatko mielikuvat todellisuutta? Minulle avautui mahdollisuus selvittää asiaa KokoMaa-hankkeessa [LJ1]. Kokosin yhteen kotimaisia tutkimuksia, joissa on tarkasteltu sitä, miten sanomalehdet kirjoittavat maaseudusta. Erityisesti olin kiinnostunut siitä, miten media kertoo maaseudun ympäristökysymyksistä ja asemasta kestävyysmurroksen reilussa toteuttamisessa.
Kartoituksesta selvisi, että maaseudusta puhutaan usein kolmen erilaisen näkökulman kautta: maaseutu taantuu, sitä kehitetään ja se on kiistojen tapahtumapaikka. Julkinen keskustelu maaseudusta on kokonaisuudessaan monimuotoista ja vastakkaisiakin puhetapoja sisältävää. Yksinkertaistavien otsikkojen takana maaseutuisuus näkyy sekä ympäristöongelmien aiheuttamisen että ratkaisemisen näkökulmista.
Viime vuosikymmeninä uutisoinnissa on tapahtunut siirtymä luonnonvarojen ja ekosysteemien käyttöä oikeuttavasta kerronnasta ympäristöpolitiikan tavoitteita ja toteuttamista painottavaan kerrontaan. Ympäristöpolitiikka näyttäytyy nykyään sekä maaseudun taantumisen osasyynä että uusina mahdollisuuksina. Pelkistetyimmillään maaseutu-uutisointi kiteytyy pessimistisen taantumistarinan ja optimistisen mahdollisuuksien näkökulman ristivedoksi.
Syyllistymisen kokemus on eri asia kuin tarkoituksellisesti syyllistävä uutisointi.
Vahvaa näyttöä ei löytynyt sille, että ympäristöuutisointi erityisesti syyllistäisi maaseudun toimijoita. Mielikuvia varsinkin maataloutta kohtuuttomasti syyllistävästä puheesta näyttäisi kuitenkin synnyttävän se, että sävyltään neutraalissakin uutisoinnissa tieto maatalouden merkittävästä ympäristökuormituksesta yhdistyy vaatimuksiin tiettyjen toimintatapojen muuttamisesta tai jopa tietyn toiminnan lopettamisesta.
Syyllistämisen mielikuvat voivat kummuta myös uutisointiin liittyvästä muusta keskustelusta. Mielipidekirjoittelussa ja erityisesti sosiaalisen median alustoilla asiallinen kritiikki ja tietopohjaiset argumentit henkilöityvät ja äärevöityvät herkästi.
Tarvetta nykyistä näkyvämmälle, tulevaisuuteen suuntautuvalle, ratkaisukeskeiselle ja kaikki oleelliset huolenaiheet huomioivalle julkiselle maaseutupuheelle näyttäisi olevan. Eteenpäin vievän maaseutukeskustelun pitää auttaa tunnistamaan millä tavoin nykyinen maaseudun murros voi tarjota uusia kestäviä mahdollisuuksia eri toimijoiden hyödynnettäväksi. Haasteena on löytää tehoavat keinot tällaisen myönteisellä tavalla kriittisen keskustelukulttuurin edistämiseen.
Kirjoitus perustuu Alue ja Ympäristö -lehdessä ilmestyneeseen katsaustutkimukseen [LJ2], joka on osa loppuvuonna 2023 ilmestyvää teemanumeroa ” Oikeudenmukainen kestävyysmurros luonnonvarojen hallinnassa”. Alue ja Ympäristö [LJ3] -lehti sekä siihen liittyvä tutkimusta yleistajuistava Versus-verkkolehti [LJ4] julkaisevat usein maaseutuun liittyviä artikkeleita, joten ne kannattaa ottaa seurantaan!
[LJ1] https://www.luke.fi/fi/projektit/kokomaa
[LJ2] https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/128083
Kirjoittaja
-
Lyytimäki, Jari
Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Kirjoittaja on vanhan riihiladon kunnostaja, tietokirjailija ja erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksen Yhdyskuntien kehitys -ryhmässä.