Sote unohtaa monipaikkaiset suomalaiset

Sote- ja aluehallintouudistukset ovat nostaneet alueellisen väestönkehityksen vilkkaan julkisen keskustelun kohteeksi. Onko kunnissa ja maakunnissa tarpeeksi asukkaita kustannustehokkaiden palvelujen näkökulmasta? Miten turvataan alueellinen tasa-arvo palvelujen saatavuudessa?

Alue- ja väestörakenteen muutoksia seurataan tilastoilla, jotka perustuvat kotikunnan käsitteeseen: se on kunta, jossa henkilö asuu vakituisesti. Meistä jokainen on ”kirjoilla” jossain kunnassa ja tämä tieto merkitään väestötietojärjestelmään. Tilastoinnin ja verotuksen näkökulmasta asumme ja elämme yhdessä osoitteessa.

Sitkeä myytti vaikuttaa väestökeskusteluun

Vakinaisen kotikunnan käsitteeseen perustuvassa väestökeskustelussa elää sitkeästi ajatus historiallisesta ja kauttaaltaan asutusta Suomesta ja sen säilyttämiseen liittyvistä tavoitteista. Kyseessä on lähinnä myytti: kauttaaltaan asuttua Suomea ei ole koskaan ollutkaan. Suomi on aina ollut harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien maa. Itä- ja Pohjois-Suomen haja-asutus on syntynyt jokivarsien ja järvien eli kulkureittien tuntumaan. Torpparilakien ja sotien jälkeisen asutuspolitiikan myötä lisääntynyt maaseutuväestö oli vain yksi vaihe asutusrakenteen jatkumossa.

Kotikuntaan perustuvien alueellisten väestö- ja muuttoliiketilastojen pohjalta laadittujen väestöennusteiden viesti on synkkä, kuten se on ollut jo vuosikymmeniä. Väki keskittyy muuttoliikkeen seurauksena yhä harvempiin kasvukeskuksiin. Ennustekartoissa punaisena loistavilla alueilla ei näytä olevan mahdollisuuksia. Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot!

Tämä ei kuitenkaan ole aluerakenteen koko kuva. Ihmiset ja perheet liikkuvat muutenkin kuin vaihtamalla osoitettaan eli tilastollista kotikuntaansa. Väestökartta kertoo ihmisten asuinkunnan tilastointihetkellä, mutta todellisuudessa iso osa meistä asuu, liikkuu, kuluttaa ja käyttää palveluita myös tilastollisen kotikuntansa ulkopuolella.

Yhä suurempi osa suomalaisista on monipaikkaisia

Tuoreessa Maaseutukatsaus 2017 – julkaisussa todetaan, että maaseutu on jokapäiväisen asumisen ja elämisen ympäristö yli kolmasosalle suomalaisista. Yhä suurempi osa suomalaisista on monipaikkaisia eli he asuvat muuallakin kuin tilastollisessa kotikunnassaan. Vakinaisen asunnon lisäksi oleillaan pitkiä aikoja kesämökeillä, kaupunkien kakkosasunnoissa ja ulkomailla.

Pysyvä asutus keskittyy, mutta kasvava osa-aikainen kausiväestö hajautuu eri puolille maata ja harvaan asuttua maaseutua.

Mökkibarometrin mukaan Suomessa on noin 600 000 vapaa-ajan asuntoa, kun otetaan kesämökkien lisäksi huomioon muuhun käyttöön rekisteröidyt, mutta vapaa-ajan käytössä olevat rakennukset. Kesämökeillä asutaan keskimäärin 79 vuorokautta ja vietetään 12 etätyöpäivää vuodessa. Viidesosalta mökeistä käydään vuoden mittaan keskimäärin 27 päivänä muualla töissä. Pysyvä asutus keskittyy, mutta kasvava osa-aikainen kausiväestö hajautuu eri puolille maata ja harvaan asuttua maaseutua. Monissa kunnissa asuu lomakautena enemmän kausiasukkaita kuin vakituisia asukkaita.

Tilastollinen kotikunta ei näytä koko totuutta

Uudistusten pohjana oleva tilastollinen kotikunta ei siten anna tarkkaa kuvaa siitä, missä suomalaiset asuvat ja liikkuvat. Monet tarvitsevat sote- ja muita palveluja myös kotikuntansa ja maakuntansa ulkopuolella. Monipaikkaisten asujien ohella esimerkiksi matkailijat käyttävät palveluja muuallakin kuin suurimmissa keskuksissa. Lisääntyvän liikkumisen ja akuuttien palvelutarpeiden kohtaamista ei ole juuri pohdittu hallintouudistuksien yhteydessä. Suurimpien eli ”C21-kaupunkien” päättäjistäkin iso osa on taantuvien pikkukuntien kausiasukkaita.

Useat pienet taajamat ja kirkonkylät ovat menettäneet kuntaliitosten myötä hallinnollisen keskuksen statuksensa. Vireillä olevat uudistukset näyttävät edelleen heikentävän niiden elinvoimaa. Ainakin osalle taantuvista taajamista voisi olla tarjolla rooli paikallisina palvelukylinä, joista kausiasukkaat ja muut matkailijat saisivat tarvitsemiaan lähipalveluita. Monet liikkujista ovat hyvätuloisia ja maksukykyisiä asiakkaita.

Monipaikkaisuus luo vilkasta aluetason vuorovaikutusta

Kaksoiskuntalaisuus on ollut pitkään esillä yhtenä vaihtoehtona yhden kotikunnan käsitteelle. Parhaillaan on meneillään laaja Tulevaisuuden kunta – hanke, jonka yhteydessä selvitetään kaksoiskuntalaisuuden reunaehtoja, kuten verotusta ja osallistumista. Kaksoiskuntalaisuus tukisi myös paikkaperustaisen aluekehittämisen strategiaa.

Aluerakennetta koskeva keskustelu näyttää väistämättä johtavan kaupunkien ja maaseudun vastakkainasetteluun, vaikka useimmat osapuolet korostavat, että juuri sitä tulisi välttää. Monipaikkaisen asumisen ohella aluetason vuorovaikutus on hyvin vilkasta myös työssäkäynnin ja muun asioinnin muodossa. Metsänomistajistakin enemmistö asuu kaupungeissa ja taajamissa.

Kenties kotikunnan käsitteen päivittäminen kuvaamaan paremmin aluerakenteen eri osien sidoksia auttaisi ymmärtämään hallintohimmeleiden ja muuttoliiketilastojen taakse piiloutuvaa asutusrakenteen dynamiikkaa.

  • Muilu, Toivo

    Tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskuksessa (Luke)

    On Maaseutupolitiikan neuvoston jäsen, jossa edustaa UNIFI ry:tä.