Monipaikkaisuus haastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen saavutettavuuden

Sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä keskusteltaessa lähdemme helposti liikkeelle ajattelumallista, jossa kuntalainen suuntaa lähimmälle terveysasemalle tapaamaan yleislääkäriä tai kotipalvelu kurvailee autolla palvelun käyttäjän asunnolle. Näihin arjen palveluiden käyttökokemuksiin linkittyy saavutettavuuden käsite, jota sovellamme laskemalla etäisyyksiä kilometreinä tai ynnäämällä kuinka monta tuntia palvelupiste on auki viikossa. Vaikka isolle osalle suomalaisista palveluiden käyttö onkin palveluihin hakeutumista tai palveluiden saapumista kotiimme, yhä useammalle tällainen asetelma on liian yksioikoinen – vietämme aikaa vapaa-ajan asunnoilla ja lapsemme saattavat asua vuoroviikoin eri vanhempien luona. Osalla työ seuraa kotiin, kun osan koti seuraa työtä. Elämämme on yhä useammin monipaikkaista, ja elämäntapamme asettaa uudenlaisia vaatimuksia sekä palveluiden järjestämiselle että tuottamiselle.

Monipaikkaisuus on merkittävä osa suomalaista maaseutua

Saatavuuden ja saavutettavuuden termit ovat saattaneet tulla vastaan sote-uudistuksen kiemuroita seuraaville. Saatavuus voidaan ymmärtää yksittäisen potilaan hoidon toteutumiseksi ja saavutettavuus taas palvelu- tai hoitojärjestelmän kykyyn varmistaa yksittäisen potilaan hoitoon pääsy. Monipaikkaisuuden käsitteeseen taas kuuluu ajatus siitä, että ihmisten elinympäristöjä leimaavat yhä vahvemmin useat merkitykselliset paikat sekä liikkuminen niiden välillä. Monipaikkaisuus kyseenalaistaa ajatuksen yhdestä vakituisesta asunnosta ja kotipaikasta, joka toimisi kiinnekohtana sote-palveluihin hakeutumisessa.

Monipaikkaisuus on jo nyt merkittävä osa suomalaista maaseutua. Suomessa on yli puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joiden säännöllisiä käyttäjiä on arvioitu olevan jopa 2,4 miljoonaa. Yksi viidesosa Suomen kunnista on sellaisia, joissa on enemmän vapaa-ajan asuntoja kuin vakituisesti asuttuja asuntoja. Keskimäärin kesämökeillä vietetään jopa 79 vuorokautta vuodesta. Pelkästään vapaa-ajan asuminen muodostaa valtavan monipaikkaisuuden kentän, joka kasvaa jatkuvasti väestön ikääntyessä – vapaa-ajan asuntoja käyttävät eniten 55–80-vuotiaat suomalaiset.

Vapaa-aika on vain yksi osa maaseudun monipaikkaisuutta, sillä esimerkiksi maatalouteen liittyvään sesonkityöhön osallistuu yli 30 000 suomalaista ja useita tuhansia ulkomaalaisia vuosittain. Lapissa matkailuyritysten työvoimasta yli 60 prosenttia on sesonkityöntekijöitä. Myös perheille monipaikkaisuus on arkipäivää – yhä useampi lapsi asuu vuorotellen vanhempien kanssa.

Miten monipaikkaisuus vaikuttaa mahdollisuuteen käyttää palveluita

Yllä mainitut elämäntilanteet haastavat sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Voidaankin kysyä miten monipaikkaisuus vaikuttaa mahdollisuuteen käyttää palveluita – eli palveluiden toteutuneeseen saatavuuteen? Sosiaali- ja terveyspalveluissa kunnat, kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit allokoivat resursseja pyrkien turvaamaan palveluiden saavutettavuuden. Saavutettavuuden ja toteutuneen palveluiden saatavuuden välillä saattaa kuitenkin olla esteitä, jotka liittyvät usein jonoihin tai vaikkapa etäisyyteen palvelun käyttäjän ja tarjoajan välillä.

Vakituinen asutus ja vapaa-ajan asutus sijaitsevat hyvin eri lailla suhteessa sote-palveluihin (Kuva 1). Vakituinen asutus keskittyy taajamiin, ja jo noin tuhannen asukkaan kokoisessa taajamassa on yleensä oma terveysasema. Haja-asutusalueella matkat palveluihin ovat pitempiä, mutta sielläkin vakituinen asutus sijaitsee keskimäärin paljon lähempänä terveysasemaa kuin vapaa-ajan asutus. Monelle mökille loppumatka taittuu pientä yksityistietä pitkin ja saarimökeille veneellä. Paitsi kilometreissä, myös ajallisesti kulkeminen on hitaampaa.


Pikkupitäjän terveyskeskuksesta käännytetty kausityöläinen laittaa pohtimaan, pystyykö palvelujärjestelmämme vastaamaan kasvavan monipaikkaisuuden asettamiin vaatimuksiin? Huolimatta hoitopaikkaan liittyvästä valinnanvapaudesta palvelujärjestelmämme on edelleen sidottu vahvasti paikkaan. Kunnat tarjoavat kiireettömiä palveluja lähinnä omille asukkailleen, jolloin esimerkiksi vapaa-ajan asukkaat saattavat kohdata ongelmia kiireettömän hoidon saamisessa mökkikunnassaan. Vapaa-ajan asunnon omistajista 69 % asuu mökkipaikkakunnan ulkopuolella. 271 kunnassa vapaa-ajan asukkaat tulevat pääosin kunnan ulkopuolelta ja vain 40 kunnassa enemmistö vapaa-ajan asukkaista on omasta kunnasta.

Sote- ja maakuntauudistuksen myötä palveluiden järjestämisvastuu siirtyy maakunnille, ja hoitoa on mahdollista saada useammasta oman palveluntarjoajan toimipisteestä maakunnan sisällä. Tämä ei kuitenkaan auta noin 38 % vapaa-ajan asunnon omistajista, jotka mökkeilevät oman asuinmaakunnan ulkopuolella. Maakunnan ulkopuolelta tulevia vapaa-ajan asunnon omistajia on eniten Etelä-Savossa, jossa 65 % mökeistä saa asukkaat muista maakunnista. Myös Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä yli puolet mökkeilijöistä tulee oman maakunnan ulkopuolelta. (Kuva 2).

Etä- ja digipalveluita visoidaan sote-sektorille kiihtyvää tahtia, mutta kun astutaan kiireisen terveyskeskuksen vastaanottoon tai pohditaan kuntalaskutuksen koukeroita osoittautuvat monet visiot haastaviksi. Monta kiveä ja kantoa on vielä käännettävä ennen kuin mökkirannan eläkeläiset tyytyväisinä chattailevat etälääkärille saunan lämmityksen lomassa.

MONISOTE-tutkimushankkeessa selvitetään millaisia vaikutuksia maaseudun monipaikkaisuudella on sote-palveluiden kysynnälle ja miten palveluita järjestetään monipaikkaisille palveluiden käyttäjille. Monipaikkaisten asukkaiden sote-palveluiden kysyntää ja tarpeita selvitetään parhaillaan verkkokyselyllä, joka löytyy klikkaamalla tämä linkki auki: https://link.webropolsurveys.com/S/FCF233FC0CD5DAAD.

  • Suomen ympäristökeskus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

    Kirjoittajat työskentelevät MONISOTE-tutkimushankkeessa (www.syke.fi/hankkeet/monisote).