Kunnat arvostavat Leader-rahoitusta

Keski-Suomen kunnanjohtajat pitävät Leader-rahoitusta tärkeänä työkaluna maaseutukuntien elinvoimaisuuden edistämisessä. Leader-ryhmät ovat tehneet kehittämistyötä maaseutualueilla jo yli kaksi vuosikymmentä ja kunnat ovat alusta pitäen olleet Leader-toiminnan tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. Yhteistyö on mahdollistanut monenlaiset maaseutukuntien elinvoimaa lisäävät kehittämishankkeet.

Esimerkiksi Hankasalmella Leader-rahoituksen turvin on kunnostettu kesäteatteria, kehitetty Häähninmäen alueen retkeilymahdollisuuksia ja uudistettu ravirataa.

- Hankasalmella Leader-rahoitus on pitänyt kunnan elinvoimaisena ja kunnan yhteisöt ja yhdistykset toimivina. Siinä on sen isoin vaikutus, summaa Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen.

Hankasalmella Leader-hankkeet ovat saaneet vauhtia kuntalainakäytännöstä, joka tarkoittaa sitä, että hanketoimijat voivat hakea kunnasta välirahoitusta hankkeen toteuttamiskuluihin ennen kuin maksatuksesta on saatu rahat toimijalle. Näin ollen ulkopuolista lainaa ei tarvita ja kehittämistoimiin päästään rivakasti.

- Maaseudulla ja maaseutukunnissa on elinvoimaa silloin, jos siellä uskalletaan tehdä uusia asioita, järjestää tapahtumia ja investoida olemassa oleviin tai uusiin kohteisiin. Jos vain kuihdutaan, käperrytään ja tyydytään siihen, mikä on jo olemassa, sitten se alkaa olla maaseudulla lopun alkua, Mäkinen miettii.

Talkoita ja uusia työpaikkoja

Karstulassa Leader-rahoituksen avulla on muun muassa rakennettu kuntalaisten kokoontumispaikka, tapahtumatori Pedon lankakerä, joka avattiin viime syksynä juhlallisin menoin. Hankeraha on mahdollistanut Karstulassa myös kylä- ja nuorisoseurantalojen kunnostusprojekteja, jotka on toteutettu pitkälti talkoiden voimin.

- Talkootyö on tärkeää, sillä se lisää yhteisöllisyyttä kunnassa. On kuitenkin hyvä muistaa, että Leader-hankkeissa on mahdollisuus työllistyäkin, sillä rahoitusta ohjataan myös yritysinvestointeihin ja kehittämishankkeisiin. Maaseutualueilla työttömyys on yksi suurimmista haasteista, Karstulan kunnanjohtaja Hilkka Hakala toteaa.

Hän antaa esimerkin Leader-rahoituksen tuloksellisuudesta kertomalla Wanhat Wehkeet –matkailukohteesta, joka on hyödyntänyt Leader-rahoitusta vuosien mittaan useita kertoja.

- Karavaanarit valitsivat Wanhat Wehkeet viime vuonna parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi Suomessa. Rahoitus on siis selvästi tuottanut tulosta.

Uutta yritystoimintaa ja yhteistyötä

Muurame on kunta, jossa yrittäjyys ja yrityskasvatus elävät vahvoina ja näkyvät kuntalaisten arjessa. Kouluissa yrittäjyys on mukana opinnoissa ja yritykset hyödyntävät ahkerasti yritysrahoitusta. Ei siis ihme, että Muuramessa Leader-rahoituskin ohjautuu voimakkaasti yrityskehittämisen suuntaan. Muuramessa kunnan oma yrityskoordinaattori tekee yhteistyötä Leader JyväsRiihen kanssa maaseuturahoituksen markkinoinnissa ja yritysten ohjauksessa.

Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-Aho kertoo, että Leader-rahoitus on mahdollistanut monia hyviä hankkeita Muuramessa. Hän nostaa esiin Havumäki Ranch –matkailukohteen esimerkkinä innovatiivisesta yritystoiminnasta, jota on rahoitettu Leaderin kautta. Havumäki Ranchin liikeideana on vuokrata Muuramessa sijaitsevaa huvilaa ympäristöineen lumi- ja rullalautailuharrastajille, tiimeille, järjestöille ja muille ryhmille. Vuokraustoiminnan lisäksi liiketoimintaan kuuluu lumilautapuistojen suunnittelu, rakennus ja huolto.

Muurame on kunnostautunut myös kuntien välisen yhteistyön rakentajana, ja Ranta-aho painottaakin Leader-rahoituksen roolia yli kuntarajojen ulottuvien hankkeiden mahdollistajana.

Meillä on yhteistyötä ja erilaisia hankkeita esimerkiksi Jyväskylän, Laukaan ja Uuraisten kanssa. Hankkeiden myötä syntyy uudenlaista kumppanuutta kuntien välille.

Matkailua ja lähiruokaa

Myös Keuruulla monet Leader-hankkeet liittyvät yrittäjyyteen. Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars mainitsee Bistro Oton, jolle myönnettiin nuoren yrittäjän alkuinvestointien rahoitus, sekä Marjat-hankkeen, jolla Keuruu pyrkii pääsemään marjatuotannon arvoketjussa ylöspäin.

- Keurusseudulla on todella paljon marjantuotantoa, etenkin herukkaa, ja hankkeen avulla on tarkoitus saada marjojen jatkojalostusta eteenpäin.

Hän painottaa, että Leader-hankkeilla voidaan lisätä aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä kunnassa sekä tuoda esiin alueen historiaa ja tapahtumia. Tämä puolestaan pitää yllä sellaista elinvoimaa, joka lisää kunnan vahvuutta asuinpaikkana.

- Meillä on esimerkiksi kylätaloja, joita on korjattu ja rakennettu Leader-rahoituksella. Sitten on tietysti ylpeytemme Himmaanmäen näkötorni, joka on Riihon kyläyhdistyksen hanke. Torni rakennettiin talkoovoimin, hän kertoo.

Blogi on poiminta Keskisuomenmaaseutu.fi -sivuilta. Teksti: Sykettä-viestintähanke, Leader Keski-Suomi.

Katso myös blogiin liittyvät videot täältä.