Politiikkasuositus 4/2025 Olemmeko menestyksen tiellä vai digisyrjäytymisen polulla? - MaaseutuDigi-tutkimuksen politiikkasuositukset

Niin valtionhallinnossa kuin laajemmin julkisissa palveluissa on siirrytty digitaalisten palvelujen ensisijaisuuteen. Sosiaali- ja terveysministeriön digistrategiassa digitaalisuus sanoitetaan jopa sosiaali- ja terveydenhuollon kivijalaksi. Käytännössä digitalisaation ensisijaisuus tarkoittaa sitä, että yhä useammat palvelut – kuten sosiaali- ja terveyspalvelut, verohallinnon asiointi sekä työvoimapalvelut– tarjotaan ensisijaisesti sähköisesti verkkosivujen, mobiilisovellusten tai itsepalveluportaalien kautta.

Digitaalisten palvelujen saatavuudesta samoin kuin kyvystä ja mahdollisuuksista käyttää niitä, on tullut uusi kansalaisoikeus, joka ikään kuin varkain on muuttumassa myös velvollisuudeksi. Digitaaliset taidot sekä erilaisten sähköisten järjestelmien ja alustojen käyttö ovat yhä suurempi osa ihmisten päivittäistä elämää ja sujuvan arjen edellytys. Samalla myös uhka jäädä digitalisoituvan yhteiskunnan ulkopuolelle on kasvanut. Tämä koskee monenlaisia väestöryhmiä aina ikääntyneistä nuoriin ja maahanmuuttajista maaseudun asukkaisiin – vain joitakin mainitaksemme.

Digisyrjäytymisen taustasyyt ovat moninaiset. Yhtäältä kyse on ihmisten puutteellisista digitaidoista ja siitä, että tarvittavaa tukea on vaikea saada. Lähtökohtaisesti julkisilla palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tarjota tukea ja apua sähköiseen asiointiin, mutta käytännössä tämä on jäänyt pitkälti aktiivisten kansalaisyhteiskuntatoimijoiden harteille. Myös puutteelliset tietoliikenneyhteydet vaikeuttavat digipalvelujen piiriin pääsyä, näin erityisesti maaseutualueilla. Kiinteän laajakaistan saatavuus on kehittynyt Suomessa eri alueilla hyvin eritahtisesti, ja 3G-verkon alasajo on lisännyt katvealueita. Toimivimmat yhteydet löytyvät pääsääntöisesti kaupunki- ja kuntakeskuksista, kun taas heikoin tilanne on haja-asutusaluilla sekä harvaan asutulla maaseudulla.

Edellä kuvattujen tekijöiden rinnalla osa digisyrjäytymisen ongelmaa on myös tapa, jolla sähköisiä palveluja kehitetään. Palvelujen käyttäjien kokemusten ja palautteen kuulemiseen ei juurikaan ole panostettu, eikä yhdessä mietitty sitä, mitkä ovat niitä palveluja, joita ihmiset haluaisivat käyttää sähköisesti. Kun palvelut ovat hankalia käyttää tai eivät vastaa käyttäjien tarpeita ja toiveita, on myös motivaatio niiden hyödyntämiseen heikko.

Paitsi palveluista digisyrjäytymisessä on mitä suurimmissa määrin kyse myös tietoosallisuudesta tai -osattomuudesta. Viranomaistiedon tulee lähtökohtaisesti olla kaikkien kansalaisten saatavilla – myös niiden, jotka eivät ole digitalisaation piirissä. Käytännössä tieto on kuitenkin pitkälti keskittynyt verkkoon, tai vähintäänkin informaatio siitä, mistä tietoa voi saada tai löytää. Tämä koskee – paradoksaalista kyllä – myös tietoa siitä, mistä voi tarvittaessa saada tukea digitaaliseen asiointiin. Toinen asia on tiedon kielellinen saavutettavuus. Esimerkiksi digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä koskeva ohjeistus on usein ilmaistu tavalla, jonka ymmärtäminen edellyttää jonkinlaista perustietoa palveluista sekä niiden ja digitaalisen asioinnin toimintalogiikasta.

Suomi on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen olla digitalisaation edelläkävijä. Viime kädessä tämän onnistuminen mitataan siinä, miten hyvin tai huonosti kaikki ihmiset pysyvät kehityksessä mukana. Yksilönäkökulman ohella onnistumisella on myös alueiden elinvoimaisuuteen linkittyvä ulottuvuus; maaseudun näkökulmasta tätä voidaan pitää jopa kohtalon kysymyksenä.

Digisyrjäytymisen taustalla vaikuttavat hyvin moninaiset syyt, joiden tunnistaminen ja ratkaiseminen edellyttävät sektori- ja hallintorajat ylittävää yhteistyötä. Sen ehkäisemiseen ja poistamiseen tulee kiinnittää systemaattisesti huomiota myös sähköisiä palveluja ja asiointia kehitettäessä. Hyvä lähtökohta on sen muistaminen, että digitalisaatio ei ole itsetarkoitus, vaan väline – merkityksellistä on se, että kansalaiset saavat tarvitsemansa palvelut ja tiedon.

MaaseutuDigi -tutkimushankkeen politiikkasuositukset:

1. Digisyrjäytymisen juurisyiden ja ehkäisevien toimintamallien tunnistamiseksi tulee perustaa monialainen eri ministeriöiden ja käytännön toimijoiden edustajista koostuva kansallinen työryhmä. Keskeisiä toimijoita ovat mm. VM, LVM, STM, OM, SM, DVV, Traficom, Kuntaliitto ja Suomen Kylät ry

2. Lainsäädäntöä tulee täydentää ja täsmentää niin digitaalisten palvelujen tarjoamisen (306/2019) kuin valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteiden (728/2021) osalta. Nykyinen lainsäädäntö on asiakokonaisuuden osalta puutteellinen.

Nykyinen lainsäädäntö käytännössä olettaa, että yhteydet ovat tasapuolisesti saatavissa koko maassa, ja että kaikilla on henkilöllisyystodistus ja pankkitunnukset/mobiilivarmenne digitaalisten palvelujen edellyttämään vahvaan tunnistautumiseen. Mikään laki ei kuitenkaan edellytä eikä turvaa sitä, että kaikilla on käytettävissä henkilöllisyystodistus ja pankkitunnukset/mobiilivarmenne.

Julkisten palvelujen ja viestinnän digitaalisen ensisijaisuuden myötä fyysinen palveluverkko harvenee ja viestintä muuttuu ensisijaisesti digitaaliseksi. On huomioitava, että digitaalisten palvelujen ja viestinnän kehittäminen ei turvaa digittömien perusoikeuksia. Vaihtoehtoisia asiointi- ja viestintäkanavia tulee olla tarjolla kattavasti koko maassa. Erityisesti harvaan asutuilla alueilla asiakaspalvelupisteiden tarvetta ja välttämättömyyttä tulee arvioida ensisijaisesti palvelujen merkittävyyden perusteella suhteessa väestörakenteeseen ja toimintaympäristöön, ei käyntiasiointimäärien perusteella kuten lausunnolla olleessa palvelulain muutoslakiesityksessä (VN/1363/2025) esitetään.

Digitaalista infraa koskevat suositukset:

3. Verkkoyhteyksien toimivuuden todellinen tila tulee selvittää sekä laatia toimintasuunnitelma sille, miten kaikki alueet saadaan riittävien yhteyksien päähän.

4. Nykyinen verkkonopeuksia koskeva yleispalveluvelvoite 5 Mbit/s tulee nostaa 10 Mbit/s.

5. Verkkoyhteyksien yleispalveluvelvoite tulee ulottaa koskemaan myös vapaa-ajan asuntoja. Vapaa-ajan asunnoilla vietetään keskimäärin 85 vuorokautta eli noin kolme kuukautta vuodesta. Monipaikkainen asuminen ja etätyöskentely mökeiltä käsin on vahvistuva trendi.

Digipalvelujen kehittämiseen liittyvät suositukset:

6. Digipalveluja tulee kehittää yhteistyössä palvelun käyttäjien kanssa. Esimerkiksi kunnissa ja hyvinvointialueilla toimivien vaikuttamistoimielinten asiantuntemusta voisi hyödyntää nykyistä enemmän. Kehittämisen lähtökohdaksi tulee ottaa palvelujen käyttäjien kanssa yhteisesti määritellyt tarpeet.

7. Digisyrjäytymisen tilanne- ja riskianalyysi tulee ottaa kiinteäksi osaksi digipalvelujen suunnittelua. Digipalvelujen kehittämiseen varatuista resursseista osa tulee kohdistaa digisyrjäytymistä ehkäiseviin toimiin, kuten digituen kehittämiseen.

8. Julkisia palveluja koskevassa tiedottamisessa (myös digitukea koskeva tieto) tulee varmistaa, että tieto on myös niiden saatavilla, jotka eivät käytä digitaalisia välineitä. Samoin erityistä huomiota tulee kiinnittää kielelliseen saavutettavuuteen eli siihen, että asiat esitetään selkeästi ja ymmärrettävällä kielellä.

Digitukea ja sen järjestämistä koskevat suositukset:

9. Digituen sisältö tulee määritellä tarkemmin lainsäädännössä. Digituen koordinoimiseksi tulee nimetä sekä valtakunnallinen (DVV vetoinen) että maakunnalliset digitukiverkostot.

10. Digituen tarpeen arviointi tulee ottaa osaksi sosiaali- ja terveydenhuollossa tehtävää palvelutarvearviointia.

11. Kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen keskinäistä työnjakoa digitaalisen asioinnin tukemiseksi tulee selkiyttää. Maakuntaliittojen johdolla tulee laatia alueellisen tason koordinaatiosuunnitelmat, jotka ohjaavat eri toimijoiden keskinäistä työnjakoa digitaalisen asioinnin tukemisessa.

12. Jokaiseen kuntaan tulee perustaa digipalvelupiste ja tarpeen mukaan kehittää myös liikkuvia ja jalkautuvia tukimuotoja. Lisäksi kuntiin tulee nimetä digitaalisen asioinnin yhteyshenkilö, johon asukkaat voivat matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä digiasiointiin liittyvissä ongelmissa. Koska digiasiointiin siirtyminen on valittu julkisella sektorilla strategiseksi päämääräksi, tulee tähän osoittaa myös tarpeenmukaiset resurssit.

13. Kansalaisjärjestöjen merkittävä rooli digituen tarjoajina tulee tunnistaa sekä osoittaa siihen asianmukaiset ja hankeriippumattomat resurssit.

MaaseutuDigi - digisyrjäytymisen arki maaseuduilla

Kirjoitus on julkaistu otsikolla ”Digisyrjäytymisen riskit ovat jääneet digitalisaatioinnon varjoon” Maaseudun tulevaisuuden Yliö-kirjoituksena 16.6.2025 https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/f672bd13-d11a-4e2b-94b8-b946e0a1340d