Yksityisteiden merkitys kansantaloudelle merkittävä – valtion panostettava niihin huomattavasti nykyistä enemmän

Nyheter

Suomen valtio sijoittaa 6-8 kertaa vähemmän rahaa yksityisteihin Ruotsiin verrattuna. Yksityistieverkon merkitys yhteiskunnalle –selvityksen mukaan yksityisteiden merkitys Suomen kansantaloudelle on merkittävä. Valtion niukka linja yksityistierahoituksen suhteen vaikuttaa kielteisesti kansantalouteen. Selvityksen mukaan yksityisteiden varsilla toimii noin 33 000 yritystä ja noin 40 000 maatilaa. Suomen kansantalouden yksi päämoottoreista, metsäteollisuus, on riippuvainen yksityisteistä. Yli 90 prosenttia raakapuukuljetuksista lähtee yksityisteiden varsilta. Yksityistieverkon kunto on olennainen myös laajemmalle biotalouden kehitykselle.

Suomen valtio siirtää vastuun yksityisille

Yksityistieverkon merkitys on mittaamattoman suuri Suomen kansantaloudelle, sanoo toimitusjohtaja Nina Raitanen Suomen Tieyhdistyksestä, joka on yhdessä Kuntaliiton ja Maaseutupolitiikan MaaseudunINFRA-verkoston, Energiateollisuus ry:n, Infra ry:n, Koneyrittäjät ry:n, Metsäteollisuus ry:n, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:n, ja Väyläviraston kanssa julkaissut selvityksen. Selvitys on professori Jorma Mäntysen johtaman WSP Finland OY:n työryhmän tekemä.

Panostukset yksityistieverkkoon tulee Raitasen mukaan nähdä panostuksena yhteiseen talouteemme. Raitanen peräänkuuluttaa valtiolta laaja-alaisempaa näkemystä.

Yksityistiet eivät ole yksityisasia, eikä vastuu niistä voi olla yksin yksityisten harteilla, painottaa Raitanen

Raitanen muistuttaa siitä, etteivät tieosakkaiden maksut yksin riitä tarvittaviin silta- ja tiekorjauksiin. mikä vaikuttaa kielteisesti niin elinkeinoelämän kehitykseen, väestön hyvinvointiin kuin myös julkisen vallan toimintaedellytyksiin koko maassa. Yksikin painorajoitettu silta katkaisee teollisuuden kuljetusketjun ja aiheuttaa haittaa koko taloudelle. Selvityksen mukaan Suomen pitäisi kolmin- tai nelinkertaistaa panostuksensa yksityistieverkkoon päästäkseen samalla tasolle Ruotsin kanssa.

Liikennejärjestelmäsuunnitelmaan sisällytettävä yksityisteiden kehittämisohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteilla olevaan 12-vuotiseen liikennejärjestelmäsuunnitelman tulee sisällyttää yksityisteiden kehittämisohjelman. Raitasen mukaan 40 miljoonan euron vuosittaisella lisäpanostuksella saataisiin käynnistettyä talouselämän kannalta tärkeimpien yksityisteiden ja niiden siltojen ohjelma, jolla näiden korjausvelka saataisiin hitaasti kurottua kiinni.

Yksityistieverkon merkitys yhteiskunnalle –selvitys on luettavissa PDF:nä tämän linkin kautta.

Lue Suomen Tieyhdistyksen tiedote asiasta täältä.

Lisätiedot:

Nina Raitanen, toimitusjohtaja, Suomen Tieyhdistys, p. 040 744 2996

Maaseutupolitiikan yhteyshenkilönä asiassa toimii Taina Väre, erityisasiantuntija, Kuntaliitto, p. 09 771 2030