TEM: Oleskeluluvalla oleville mahdollisuus työntekoon huoltovarmuuden ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeissä tehtävissä

Ulkomaalaislakiin ja kausityölakiin on tulossa väliaikaisia muutoksia. Tavoitteena on turvata huoltovarmuuden kannalta tärkeiden sektorien toiminta koronatilanteen aikana.

Hallitus antoi 2.4.2020 eduskunnalle esityksen laeiksi ulkomaalaislain sekä kausityölain väliaikaisesta muuttamisesta.

Koronatilanteen vuoksi haasteena on saada riittävästi työvoimaa etenkin kausityöntekijöitä tarvitseville puutarha-, maatalous- ja luonnontuoteteollisuusaloille, mutta myös rakennus-alalle ja telakkateollisuuteen sekä energia- teknologia-, logistiikka- ja kuljetusaloille. Lomautettuja ja työttömäksi mahdollisesti jääviä työperusteisilla oleskeluluvilla asuvia ulkomaalaisia voitaisiin hyödyntää työvoimaa tarvitsevilla sektoreilla, etenkin maatalouden kausityössä.

Säännökset koskisivat kaikkia voimassaolevia ja uusia oleskelulupia, viisumeita ja kausityötodistuksia 31.12.2020 saakka. Säännökset astuisivat voimaan mahdollisimman pian ja olisivat voimassa 31.12.2020 saakka.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote on luettavissa ministeriön sivuilta (tem.fi).