Segregaatio ja syrjäytyminen maaseutualueilla -teema kiinnosti maaseutupolitiikan tutkimus- ja kehittämishankehaussa

Maaseutupolitiikan neuvoston hankeryhmän esityksestä rahoitetaan neljä uutta valtakunnallista maaseudun tutkimus- ja kehittämishanketta. Lisäksi rahoitetaan maaseudun tilannekuvan ja maaseututiedon ajantasaisuustarpeeseen pureutuva hanke.

Vuoden 2023 rahoituksen pääteemana oli Segregaatio ja syrjäytyminen maaseutualueilla, jonka alla rahoitusta haettiin seuraavissa alateemoissa:

  1. Digisyrjäytymisen ja huono-osaisuuden arki maaseuduilla
  2. Energiaköyhyys ja liikenneköyhyys maaseutualueilla
  3. Koettu arki mielessä

Rahoituspäätöksen saaneet hankkeet ovat:

  • MaaseutuDIGI – tutkimus digisyrjäytymisen arjesta maaseudulla. Hakija Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, toteuttajana myös Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitos.
  • MaaElli – maaseudun energia- ja liikenneköyhyys ilmiöinä. Hakija Teknologian tutkimuskeskus VTT, toteuttajana myös Vaasan yliopisto.
  • EMA – Energiaköyhyys maaseutualueilla - menetelmät, mallit ja ratkaisut. Hakija Itä-Suomen yliopisto, toteuttajina myös Luonnonvarakeskus (LUKE) sekä Karelia-ammattikorkeakoulu.
  • HUOMA – huolen ja huolenpidon maaseutu: esimerkkeinä pienillä työtuloilla selviytyminen ja koettu turvallisuus. Hakija Jyväskylän yliopisto, toteuttajana myös Itä-Suomen yliopisto.

Toisena teemana tänä vuonna oli Maaseutualueiden tilannekuva ja maaseutuun liittyvä tietotarve kansallisessa, alueellisessa ja paikallisessa päätöksenteossa. Tässä kokonaisuudessa keskitytään avaamaan maaseudun paikkaa tiedolla johtamisessa. Lisäksi hankkeessa tulee kehittää uusi maaseutupoliittinen väline ja toimintatapa, jolla pystytään ajantasaisesti paremmin vastaamaan eri hallinnon tasoilla toteutettavaan maaseutuvaikutusten arviointiin sekä todettuun esitettyyn ja muuttuvaan tietotarpeeseen.

Rahoituspäätöksen sai hanke:

  • MATIMATI – Maaseudun tilannekuva ja maaseututiedon tarve päätöksenteossa. Hakija Luonnonvarakeskus (LUKE)

Pääteemaan hakemuksia saapui määräaikaan mennessä seitsemän. Rahoitusta haettiin noin 966 000 euroa, haettavana oli 510 000 euroa. Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa hankkeet maaseutupolitiikan neuvoston asettaman hankeryhmän esityksestä, Makeran valtakunnallisiin maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin suunnatuista varoista.

Toiseen teemaan hakemuksia tuli kaksi ja haettavana oli 120 000 euroa. Tämä kokonaisuus rahoitetaan maaseudun kehittämisen momentilta.

Lisätiedot