Maaseutupolitiikan neuvosto palkitsi Mobiililuotsi-hankkeen maaseutupoliittisena hankehelmenä

Maaseuturahaston ohjelmakauden 2014-2020 onnistumisia juhlistettiin Maaseutugaalassa Kurikan kampuksella perjantaina 30. syyskuuta.

Maaseutugaalassa palkittiin päättyvän ohjelmakauden hankkeita kolmessa eri kategoriassa. Tänä vuonna palkittiin lisäksi maaseutupoliittinen hankehelmi, jonka sai kunnian valita maaseutupolitiikan neuvosto.

Maaseutupolitiikan neuvosto palkitsi maaseutupoliittisena hankehelmenä Leader Ravakan rahoittaman ja Ukipolis Oy:n toteuttaman Vakka-Suomen palveluita yhteen kokoavan Mobiililuotsi-sovelluksen. Mobiililuotsi auttaa ihmisiä valtakunnallisten, kunnallisten ja kaupallisten palveluiden pariin ja esimerkiksi uusien harrastusten äärelle. Tammikuussa 2022 käyttöön otettu Mobiililuotsi suunniteltiin alun perin alueelle tulevien maahanmuuttajien ja uusasukkaiden tarpeisiin, mutta siitä hyötyvät myös paikalliset asukkaat ja matkailijat.

Maaseutupolitiikan neuvosto halusi palkinnolla tuoda esiin hankkeen, joka on omien tavoitteidensa lisäksi edistänyt maaseutupolitiikan visiota sekä tuonut valtakunnalliseen maaseudun kehittämiseen uusia avauksia. Palkinto myös konkretisoi suppean maaseutupolitiikan toimintaa. Mobiililuotsi-hanke on tuonut yhteen eri toimijoita tuottamaan lisäarvoa yli sektori- ja kuntarajojen, sekä laaja-alaisesti osallistaen. Toiminta on ollut horisontaalista, mikä on yksi maaseutupolitiikan lähtökohdista. Hanke on tuonut yhteen eritaustaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja luonut konkreettisen alustan hyvän elämän ja sujuvan arjen rakentamiseksi. Se on edistänyt uusien asukkaiden vastaanottamista, avointa yhteisöllisyyttä, kototutumista ja sosiaalista kestävyyttä. Hanke on myös pystynyt vastaamaan nopeasti vaihtuviin tarpeisiin ja luonut mallin myös muille alueille ja kansainvälisestikin hyödynnettäväksi.

Palkinnon jakoivat maaseutupolitiikan neuvoston pääsihteeri Antonia Husberg sekä apulaispääsihteeri Hilkka Vihinen

Maaseutugaalassa palkittiin lisäksi seuraavat hankkeet:

  • Biotalous ja maatalouden kestävyys –kategoriassa Voimaa farmarille –hanke
  • Maaseudun elinkeinot, työllisyys ja yrittäjyys –kategoriassa Hakola Huonekalu Oy: Hakolan uusi toimintakonsepti
  • Maaseudun elinvoima ja elämänlaatu –kategoriassa Pessimismihanke
  • Yleisön suosikki Koiraurheilukeskus Sievä

Lisätietoa palkituista hankkeista maaseutu.fi -sivuilla.