Maaseutu näkyväksi -webcast: Miten maaseutualueisiin kohdistuvat vaikutukset otetaan paremmin huomioon uusien maakuntien päätöksissä

Webinaari

Monimuotoinen maaseutu vaikuttaa kaikkiin. Kun Suomen kaltaisessa suuren maaseudun maassa tehdään historian suurimpia poliittisia uudistuksia, on maaseutunäkökulma oltava keskustelussa mukana. Tämä on helpompi sanoa kuin tehdä, sillä maaseutu ei ole yhtä kuin biotalous, eikä se ole palautettavissa luonnonvaroiksi, yrittäjyydeksi tai valinnanvapaudeksi.

Maaseutu-ulottuvuus on valmistelussa läsnä silloin, kun vaikutuksia eri maaseutualueisiin on valmistelussa selvitelty ja päätöksenteossa huomioitu maaseudun asukkaiden, yrittäjien ja yhteisöjen näkökulmasta. Tämä vaatii oman prosessinsa ja siihen on olemassa työkalu: Maaseutuvaikutusten arviointi (MVA).

MVA-työkalua on viime syksystä lähtien pilotoitu Pirkanmaan ja Kainuun maakunnissa osana maakuntauudistuksen valmistelua. Nyt kaikilla on mahdollisuus kuulla pilottien tuloksista ja keskustella asiantuntijoiden kanssa siitä, miten uusissa maakunnissa voidaan paremmin huomioida päätösten vaikutuksia eri alueilla.

Hyödynnä hyviä malleja ja pilotoinneista saatua tietoa seuraamalla ja osallistumalla Maaseutu näkyväksi webcast-lähetykseen 15.8. klo 10-12.00.

Kohderyhmä: Maaseutu näkyväksi on tarkoitettu maakuntien päättäjille ja maakuntavaaliehdokkuutta harkitseville, maakuntien viranhaltijoille, maakunnallisille järjestötoimijoille, kuntapäättäjille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Aika: Suora webcast-lähetys 15.8. klo 10-12.00.

Linkki: https://www.kunta.tv/suorat-lahetykset/kuntaliitto-live/maaseutu-live/ Avoin kaikille. Lähetys Kunta.tv:n kautta.

Maaseutu näkyväksi -webcastin tuottaa Kuntaliitto yhteistyössä Maaseutuvaikutusten arviointi maakuntauudistuksessa -hankkeen, Maaseutupolitiikan INFRA-verkoston ja Maaseutupolitiikan neuvoston kanssa.

Alustava ohjelma

Ohjelmaan saattaa tulla muutoksia.

Klo 10.00 Tervetuloa ja keskustelijoiden esittely

Kainuun ja Pirkanmaan pilottien esittely: Mitä tehtiin, mihin päädyttiin, miten jatketaan? Maakuntakohtaiset politiikkasuositukset

Keskustelussa mukana:

Jouni Ponnikas, aluekehitysjohtaja, Kainuun liitto

Kirsi Kyllönen, MVA-koordinaattori, Maaseutuvaikutusten arviointi osana maakuntauudistusta –hanke, Kainuun liitto

Marko Mäkinen, suunnittelupäällikkö, Pirkanmaan liitto

Päivi Kujala, MVA-koordinaattori, Maaseutuvaikutusten arviointi osana maakuntauudistusta –hanke, Pirkanmaan liitto

Klo 10:20 Teema 1: Palvelut

Palvelut voidaan varmistaa myös maaseutualueilla – miten siinä onnistutaan

Keskustelussa mukana mm.:

Jaana Korhonen, valmistelujohtaja, Kainuun maakunta- ja sote-uudistus

Jaakko Herrala, muutosjohtaja (sote), Pirkanmaan liitto

Seija Korhonen, projektipäällikkö, Kirkonkylät palvelukeskuksina-hanke

Klo 10:40 Teema 2: Hankinnat

Paremmilla hankinnoilla parempaa aluetaloutta ja enemmän yrittäjyyttä – miten sen voi mahdollistaa?

Keskustelussa mukana mm.:

Marjukka Manninen, muutosjohtaja, Pohjois-Pohjanmaa

Tytti Määttä, kaupunginjohtaja, Kuhmon kaupunki

Heidi Tanhua, kehityspäällikkö, Keiturin Sote (Virrat)

Klo 11.05 Teema 3: Demokratia

Miten asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamisoikeudet toteutuvat uusissa maakunnissa? Millä tavalla saadaan maaseudun asukkaiden, yrittäjien ja yhteisöjen ääni esille ja osalliseksi päätöksien tekoon?

Keskustelussa mukana mm.:

Hannu Katajamäki, aluetieteiden professori emeritus

Klo 11.35 Politikkasuosituksista maakunnille

Keskustelussa mukana mm.:

Christell Åström, pääsihteeri, Maaseutupolitiikan neuvosto

Marko Mäkinen, suunnittelupäällikkö Pirkanmaan liitto

Jouni Ponnikas, aluekehitysjohtaja, Kainuun liitto

11.50 Onko maakuntasi maaseutuälykäs? Kuntamarkkina-asiaa

Taina Väre, erityisasiantuntija, Kuntaliitto

12.00 Lähetys loppuu