Maaseudun kehittäminen yhdentää EU:ta

Nyheter

Euroopan maaseutuparlamentin (ERP) ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean seminaarissa "Making rural areas the engines of a sustainable Europe" korostuivat muun muassa maaseutukehitys vastalääkkeenä populismille, älykylien edistäminen ja yhteisölähtöinen ilmastotyö. Harvalla asialla EU:ssa on yhtä laaja kannatus kuin maaseudun elinvoimapolitiikalla.

Seminaariin osallistui Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja ja Maaseutupolitiikan neuvoston kansalaistoiminnan apulaispääsihteeri Petri Rinne. Lue Rinteen, seminaarin antia käsittelevä blogi täältä.

Tukea älykkäiden kylien ja Leader-toimintatavan edistämiseen

Hollantilais-MEP van Nistelrooij puhui seminaarissa ja nosti esille EU-parlamentin aluekehitysvaliokunnassa tekemänsä aloitteen. Siinä esitetään 2,4 Mrd. euron EU-panostusta älykylien edistämiseksi seuraavalla rahoituskaudella, jaettavaksi EAKR-rahaston kautta. Van Nistelrooij kertoi, että asia on edennyt aluekehitysvaliokunnasta parlamentin käsittelyyn. Tämän on tarkoitus toteutua maalliskuun lopussa. Suomessa yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä, josta Leader-toiminta on esimerkkiä, on toteutettu jo tällä kaudella rakennerahaston puolella Suomessa, esimerkiksi Savonlinnassa.

Seminaarissa keskusteltiin myös ilmastokysymyksistä. Suuri osa ilmastotoimenpiteistä edistetään muissa yhteyksissä kuin maaseutu-, aluekehitys- ym. ohjelmissa ja hankkeissa. Suomen Kylät ry on saanut kutsun liittyä eurooppalaisen yhteisölähtöisen ilmastoverkosto Ecoliseen (https://www.ecolise.eu/), mikä mahdollistaa laajaa osallistumista European Day of Sustainable Communities -tapahtumaan (https://www.sustainable-communities.net/). Euroopanlaajuinen tapahtumapäivä toteutuetaan 21.9.

"Making rural areas the engines of a sustainable Europe" -seminaarin materiaalit ovat nyt ladattavissa komitean sivuilta.

  • Rinne, Petri

    Biträdande generalsekreterare, MANE / Medborgardeltagande och välmående -nätverk (KAHVEE) / Finlands Byar rf