NuorisoLeader - nuoren mahdollisuus luoda oma työpaikkansa

Työelämä muuttuu vauhdilla, ja yhä useammat työelämään siirtyvät nuoret ja nuoret aikuiset pohtivat, millaista työtä he haluaisivat tehdä sekä millainen työ sopii juuri heidän vahvuuksiinsa ja kiinnostuksen kohteisiinsa. Kaikille ei löydy valmista työpaikkaa, ja erityisesti maaseutualueilla, mutta myös kaupungeissa, työpaikan löytämistä on vaikeuttanut haastava taloustilanne. NuorisoLeader-rahoitus tarjoaakin nuorille väylän kehittää omia ideoitaan, tunnistaa osaamistaan ja rakentaa oma työpaikkansa yrittäjyyden kautta.

Omat vahvuudet työn perustana

Työskentelen itse Leader Varsin Hyvässä ja Satasillalla ja saan ilokseni vastailla nuorten kysymyksiin juuri NuorisoLeaderiin liittyen. Ryhmien toiminta-alueet ovat erilaiset, mutta olen nuorten hakemuksia käsitellessäni huomannut, että monella nuorella on taitoja ja kiinnostuksen kohteita, joita ei välttämättä tunnisteta työmarkkinoilla heti. NuorisoLeader-rahoituksen ja yhteistyössä usean toimijan kanssa pyrimme kannustamaan nuoria pohtimaan juuri näitä vahvuuksia missä he ovat hyviä ja miten näitä vahvuuksia voisi hyödyntää käytännössä. Kun oma osaaminen yhdistetään todelliseen tarpeeseen, on syntynyt palveluita, projekteja ja yrityksiä, jotka työllistävät tekijänsä.

Rohkeutta kokeilla ja oppia

Oman työpaikan luominen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaiken pitäisi onnistua ensimmäisellä yrittämällä. Tärkeä osa oppimista on kokeilu, palautteen saaminen ja toiminnan kehittäminen eteenpäin. Yrittäjyyden kokeileminen antaa nuorelle erilaisen kokemuksen työn tekemisestä. Vaikka yrittäjyys ei olisikaan juuri oma juttu, se tarjoaa silti uusia näkökulmia ja osaamista tulevaa työelämää varten. Kokeilemisen kautta on saanut mahdollisuuden harjoitella omanlaisen projektin johtamista, yhteistyötaitoja ja ongelmanratkaisua ympäristössä, jossa epäonnistumisillekin on annettu tilaa ja ne ovatkin arvokkaita oppimiskokemuksia nuorelle.

Jokainen idea voi olla alku jollekin suurelle

Isommatkin yritykset ja myös menestystarinat ovat alkaneet yhdestä ajatuksesta. NuorisoLeader muistuttaakin meitä ”aikuisia”, että jokaisen nuoren idealla on arvoa. Oikealla tuella, kannustuksella ja kärkenä maaseudun kehittäminen on tarjottu nuorelle kokemus siitä, että hänen ideaansa uskotaan.

NuorisoLeader pähkinänkuoressa

NuorisoLeader on nuorilta nuorille suunnattu Leader-toimintamalli, joka tarjoaa 13–25-vuotiaille mahdollisuuden vaikuttaa oman alueensa kehittämiseen. Toiminnan kautta nuoret voivat saada sekä rahoitusta omien ideoidensa toteuttamiseen että mahdollisuuksia osallistua alueensa kehittämiseen. Vuonna 2024 NuorisoLeader-toimintaa oli yhteensä 47 Leader-ryhmässä eri puolilla Suomea. Rahoituksen suuruus vaihtelee tyypillisesti 100–1000 euron välillä, ja hakemuksia käsittelevät nuorista koostuvat nuorisotyöryhmät. Vuosina 2023–2025 toteutettiin valtakunnallisesti 1 750 projektia, joiden yhteenlaskettu rahoitus oli noin 955 000 €.

NuorisoLeader ei kuitenkaan ole pelkästään rahoitusta. Monissa Leader-ryhmissä nuorisotyöryhmät osallistuvat aktiivisesti myös kansainväliseen yhteistyöhön. Paikalliset nuoret ovat toteuttaneet yhteistyöprojekteja eri maiden kanssa Leader-ohjelman sekä Erasmus+ -rahoituksen avulla. Toiminta tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää omia ideoitaan, kartuttaa kansainvälistä kokemusta ja oppia vaikuttamisesta käytännössä.

Lue lisää NuorisoLeader-toiminnasta

  • Orava, Eetu

    Projektipäällikkö, Leader Varsin Hyvä