Hyvä elämä Kainuussa

Hyvä elämä maaseudulla -tilaisuus järjestettiin Kainuun opistolla, Paltamossa 25.10.2022.

Kainuussa keskusteltiin maakunnassa tärkeiksi havaituista teemoista: osallisuudesta, kumppanuudesta ja maaseutuvaikutusten arvioinnista hyvinvointialueella, turvallisuudesta sekä oikeudenmukaisuudesta alueidenkäytön suunnittelussa. Keskustelemassa oli mm. maakunnan, kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten edustajia.

Keskustelujen pohjalta hyvän elämän edellytyksenä Kainuussa on, että 

  • palvelut suunnitellaan yhdessä ihmisten kanssa: jalkaudutaan kylille, kuntiin ja paikallisyhteisöihin keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Arvostetaan kuulemisista saatua tietoa. 
  • keskustellaan siitä, mikä herättää turvallisuuden ja turvattomuuden tunteita. Luodaan kunnissa ratkaisuja turvallisuusasioihin, esimerkiksi kouluttamalla ihmisiä ja tukemalla naapuriapuverkostoa. 
  • alueidenkäytön suunnittelusta keskustellaan avoimesti ja alueiden käyttöä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti.


Keskustelujen tärkeimmistä viesteistä koottiin huoneentaulu.

Osallisuus, kumppanuus ja maaseutuvaikutusten arviointi hyvinvointialueella

Tarve- ja aluelähtöisyys palvelujen ja toimintojen jäsentämisessä ja toteuttamisessa, huomioiden varhainen ennaltaehkäisy

  • Laaja osallistuminen ja jalkautuminen: kuntiin, kylille, järjestöihin, paikallisyhteisöihin. Myös heidän kuuleminen, joita ei heti ajattele osallisiksi. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa, syötteitä päättäjien, hallinnon (uutena hyvinvointialue) ja asukkaiden välillä. Osallistamisen kautta saatuun tietoon tulee myös osata suhtautua arvostuksella.

Turvallisuus – tunne ja todellisuus arjessa

Kunnat kehittämään turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tukevaa työtä: teema mukaan strategiaan, toiminta sisältäen myös päättäjien koulutusta ja asukkaiden mukaanottoa monikanavaisesti (luottamus, toivo, osallisuus)

  • Keskustelun herättäminen turvallisuuden tunteesta esim. kunnassa tai kylällä: mikä meille luo turvallisuutta ja miten sitä voitaisiin edistää. Naapuriapu ja kylätason ensivastevalmius, jokaisen huolenpito lähimmäisistä.

Oikeudenmukaisuus ja osallisuus alueidenkäytön suunnittelussa

Maaseudun aluetalouden kokonaisvaikutusten tarkastelu

  • Keskustelu eri toimijoiden kesken (kaikkia kuunneltava), tasapuolisuutta maankäyttöön kuntien välillä. Maanomistajan hyötyminen omistuksesta: muiden suhtautuminen?